Mikä on EYP?
Euroopan nuorten parlamentti (European Youth Parliament, EYP) on vuonna 1987 perustettu kansainvälinen organisaatio, joka tavoittaa nuoret ympäri Eurooppaa ja kutsuu heitä aktiivisiksi eurooppalaisiksi kansalaisiksi. EYP kokoontuu kolmen kansainvälisen istunnon lisäksi alueellisella ja kansallisella tasolla lukuisia kertoja vuodessa. Vuonna 2005 EYP järjesti 50 tapahtumaa ja niissä 20 000 nuorta tutustui toisiinsa ja otti kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin. EYP itsessään on sitoutumaton ja poliittisesti kantaa ottamaton organisaatio.
EYP pyrkii edistämään eurooppalaista ulottuvuutta koulutuksessa ja antaa lukio-opiskelijoille ja heidän opettajilleen mahdollisuuden osallistua käytännölliseen ja positiiviseen oppimiskokemukseen. EYP-kokemus kannustaa nuoria tulevaisuuden kansalaisina hankkimaan ensi käden tietoa muista kansoista, arvostamaan niiden eroavaisuuksia ja tekemään yhteistyötä eri kulttuurien edustajien kanssa yhteisen hyvän puolesta.
EYP muodostaa EU-rajat ylittävän foorumin, jossa nuoret voivat aidosti tuoda esiin omat mielipiteensä ilman poliittisia paineita ja joutumatta turvautumaan ulkoa annettuihin roolehin. Opiskelijoita kannustetaan ottamaan selvää ajankohtaisista tapahtumista ja demokraattisesta prosessista, ajattelemaan itsenäisesti ja käyttämään aloitteentekokykyään.
Euroopan Nuorten Parlamentti on kuitenkin paljon muutakin kuin politiikkaa. EYP:n istunnoissa kulttuurit kohtaavat ja maantieteelliset rajat ylittäviä ystävyyssuhteita syntyy. EYP on kokonaisvaltainen elämys, joka pistää liikkeelle niin ajatuksia kuin tunteita. Kysessä on näkyvä kansainvälinen edustustehtävä ja ainutlaatuinen oppimisprosessi, josta saatavat kokemukset seuraavat delegaatteja koko heidän elämänsä ajan.
EYP:n tukijalkana ovat kansalliset komiteat, joita toimii 32:ssa Euroopan maassa. Kansalliset komiteat koordinoivat toimintaa omassa maassaan järjestämällä tapahtumia ja valitsemalla edustajat EYP:n ulkomaisiin istuntoihin. EYP-Finland ry. on Euroopan nuorten parlamentin Suomen kansallinen komitea.
Tältä sivustolta saat lisätietoa EYP:n toiminnasta Suomessa ja Euroopassa. Tervetuloa EYP:n maailmaan.

Suomi
English
Svenska