Tule mukaan!

OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISIIN ISTUNTOIHIN

Suomen edustajat kansainvälisiin istuntoihin valitsee EYP Finland. Jokasyksyinen valintaprosessi on kaksivaiheinen. Esikarsintavaiheessa valitaan jatkoon pääsevät joukkueet esseiden perusteella. Esseitä kirjoitetaan kaksi ja niiden aiheet käsittelevät ajankohtaisia EU-asioita. Esseiden perusteella toiseen vaiheeseen, EYP Finlandin kansalliseen istuntoon, valitaan kahdeksan delegaatiota. Kansallisesta istunnosta valitaan lopulta ne kaksi onnellista delegaatiota, jotka edustavat Suomea seuraavan vuoden kansainvälisissa istunnoissa.

Niillekin delegaateille, jotka eivät kuulu valittuihin ryhmiin EYP Finland tarjoaa paljon erilaisia mahdollisuuksia osallistua toimintaan sekä Suomessa, että ulkomailla. EYP Finlandin toimintaan voi kuka tahansa halukas tulla mukaan. Kauttamme aukeaa myös tie maailmalle lukuisiin EYP-tapahtumiin: ulkomaisiin kansallisiin istuntoihin, alueellisiin istuntoihin, NEYF:n tapahtumiin, koulutustapahtumiin ja jopa kansainvälisiin istuntoihin.

KUKA SAA OSALLISTUA

Esseekarsintaan ja kansalliseen istuntoon osallistutaan kahdeksan hengen delegaationa, jota ohjaa samasta koulusta oleva opettaja. Yksittäinin lukioilainenkin voi aloittaa EYP-delegaation kokoamisen koulussaan, mutta opettaja ottaminen mukaan viimeistään kansalliseen istuntoon valmistautuessa on suositeltavaa.

EYP Finlandin valintaprosessiin ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki Suomen lukiolaiset lukuun ottamatta kansallisen istunnon jälkeisen kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia opiskelijoita. Tämä siksi, että kevään kansainvälinen istunto menee usein päällekkäin kevään yo-kirjoituksien kanssa. Opiskelijoiden tulee olla samasta koulusta; poikkeustapauksissa (esim. osallistumishaluisen lukion pienuus) EYP Finlandin hallitus voi kuitenkin antaa osallistumisoikeuden joukkueelle, jossa on edustajia useammasta kuin yhdestä lukiosta. EYP:ssä käytetään kahta kieltä: englantia ja ranskaa. Delegaation jäsenistä ainakin osan on osattava molempia.

Delegaatiota ohjaa valintaprosessin alusta alkaen samasta koulusta oleva opettaja. Esikarsinnan aikana delegaatiota ohjaava opettaja valmentaa delegaatiota ja koordinoi valmistautumista. Kansallisessa istunnossa valituksi tulleen delegaation opettaja lähtee delegaationsa mukana kansainväliseen istuntoon.

Tullessaan valituksi delegaatio sitoutuu lähtemään EYP Finlandin osoittamaan istuntoon, joko seuraavan vuoden keväällä tai syksyllä. Istuntojen ajankohdat voivat EYP Finlandista riippumattomista syistä muuttua, joten delegaation tulee varautua muutoksiin istuntojen ajankohdassa.